Luontopolku Tarvasjoen rantamaisemissa, lähtöpaikka apteekkia vastapäätä olevan punaisen mökin eli Kertun Tuvan pihalta.
Luontopolun pituus on noin 1,5 kilometriä. Koska reitti kulkee keskellä luontoa, se ei sovellu liikuntarajoitteisille. Heille suosittelemme pistäytymistä Kertun Tuvalla!
Viemällä hiiren osoittimen kuvan päälle saat siitä lisätietoja.
Luontopolku lähtee Kertun Tuvan pihalta. Kesäisin joka kuukauden toisena sunnuntaina tuvan pihalla musisoidaan.
Tällä paikalla oli Härkätien kahluupaikka Tarvasjoen ylityst ä varten.
Rauhallisesti kulkeva retkeilijä voi nähdä vilaukselta vaikka monia pieniä eläimiä.
Polun varrella sinua ympäröi lehtomainen luonto joen ollessa koko ajan vain muutaman metrin päässä.
Tarvasjoki uurtaa uomaansa savimaan läpi ja maanvyörymät ovat yleisiä
Knaapinkosken kallioilta löytää tarkkasilmäinen salaperäisen kirjoituksen, joka on hakattu kiveen
Go to linkOpastettu polku
Polun varrelta löydät opastetauluja, jotka kertovat alueen luonnosta ja historiasta. Polku kulkee yksityismaalla, joten roskaaminen ja avotulen teko on ehdottomasti kielletty. Toukokuun loppupuolella pidämme hakkeenlevitystalkoot, johon jokainen on varmasti tervetullut. Innokkaimmat viemme "paikalliseen" pizzalle!